Yhdistyksen historiaa
4.10.1945 kokoontui 26 Vaasan kaupungin palveluksessa olevaa työntekijää ravintola Cella Vasaencikseen perustamaan ammattiyhdistystä, joka sai nimekseen Vaasan kaupungin viran- ja toimenhaltijayhdistys.
Kaupungintalolla on erittäin merkittävä rooli yhdistyksen perustamisessa, sillä kaupungin palolaitos oli sijoitettuna taloon aina vuoteen 1964 saakka. Vanhoista pöytäkirjoista voidaan todeta, että yhdistys kokoontui usein kokouksiinsa juuri palolaitoksen tiloissa. On siis syytä olettaa perustamisaloitteen syntyneen nykyisessä kaupungintalossa ja sen tiloissa. Viranhaltijoita oli järjestäytynyt jo ennen vuotta 1945 Vaasan kunnantyöntekijäin ammattiosastoon KTV 21.
Kuten tiedämme, poikkeaa tunti- ja kuukausipalkkalaisten sopimukset vielä tänäkin päivänä toisistaan. Vanha neuvotteluoikeuslaki hankaloitti tuolloin viranhaltijoitten palkkaratkaisujen tekemistä, sillä se takasi ainoastaan kuulemisoikeuden.
Yhdistyksessä omaksuttiin alusta alkaen SAK:n ammattiyhdistysten tavat ja valittiin luottamusmiehiä, jotka tunnustettiin virallisiksi vasta 1971. Vuonna 1959 tehtiin nimenmuutos ja nimeksi tuli Vaasan kaupungin viranhaltijat ry, koska yhdistyksessä oli tuolloin vain viranhaltijoita jäseninä. Tänä päivänä valtaosa jäsenistä on toimenhaltijoita.
Seuraava suurempi tapahtuma oli 1963, jolloin perustettiin Vaasan kunnallisten kiinteistöjentyöntekijöitten ja viranhaltijoitten yhdistys KTV 329. Oli syntynyt uusia tarpeita, joita toteuttamaan tarvittiin uusi yhdistys. Perustetusta yhdistyksestä eriytyi myöhemmin Palolaitoksen viranhaltijayhdistys KTV 439.
1995 tapahtui seuraava muutos, kun yhdistykset 329 ja 433 (kotipalvelu) liittyivät yhdistykseemme.
2000-luvulla KTV vaihtoi nimekseen JHL.
15.9.2021 pitkien neuvottelujen jälkeen JHL 21 yhdistyi JHL 127:n kanssa. Samalla JHL 127:stä siirtyi jäseniä JHL 263:en ja päinvastoin Hykyn (hyvinvointikuntayhtymä) vuoksi.
Toukokuussa 2022 yhdistys vaihtoi nimekseen Rannikko-Pohjanmaan JHL ry 127.
Jäsenmäärämme on vaihdellut viime vuosina, ollen parhaimmillaan yli 2000 jäsentä.
Styrelsens historia
26 av Vasa stads anställda sammankon den 4.10.1945 på restaurang Cella Vasaencis för att grunda en fackförening som fick namnet Vasa stads Tjänst- Befattighavarens Förening r.f.
Stadshuset har en mycket betydelsefull roll i grundadet av föreningen, ty stadens brandstation var belägen i huset ända till år 1964. Från gamla protokoll kan man konstatera, att föreningens möten ofta hölls just i brandstationens utrymmen. Det fanns tjänsteinnehavare som redan före år 1945 organiserat sig i Vaasan kunnantyöntekijäin ammattiosasto KTV 21.
Som vi vet avviker tim- och månadslöntagarnas system även i dag från varandra. Den gammla förhandlingsrättslagen komplicerade då tjänsteinnehavarnas lönesbeslut, förhandlingsrättslagen nekade yttranderätt.
Ända från början godtogs FFC:s fackföreningars praxis och man valde förtroendemän som först år 1971 godtogs som officiella. År 1959 gjordes namnförändring, och namnet blev Vasa stads tjänsteinnehavare rf, emedan föreningens medlemmar var enbart tjänsteinnehavare. Idag är majoriteten befattignsinnehavare.
Nästa stora händelse var 1963 då det grundades Vasa kommunala fastighetsskötare och tjänsteinnehavares förening KAT 329. Det hade uppstått nya behov till vilkas förverkligande behövdes en ny föreningen. Från den grundade föreningen urskilldes senare Brandverkets tjänsteinnehavares förening KAT 439.
1995 skedde följande förändring, när föreningarna 329 och 433 (hemservice) gick samman med förening 127.
På 2000-talet bytte KTV namn till JHL.
15.9.2021 slogs JHL 21 ihop med JHL 127 efter långvariga förhandlingar. På samma gång gick en del av JHL 127 över till JHL 263 och vice versa p.g.a. Hyky.
I maj 2022 byte föreningen sitt namn till Kust-Österbottens JHL rf 127.
På senare år har medlemsantalet växlat, som mest över 2000 medlemmar.